Songtexte.com Drucklogo

Kotikonnut Songtext
von Korpiklaani

Kotikonnut Songtext

Hiirenkorvat kotikonnuille jäivät
Niistä kylvöpäivän helposti laski
Silloin pirtin päällä sauhussa
Kylpi korvat joiden alla kerran oli kaski

Nousi askel vailla murheita
Eikä muisti niitä edes jäljestä tiennyt
Silti hetken ilorattaissa
Tahtoi mieli tietää:
Tässä kotiniko lie nyt?

Katolla on kultaa
Lapsuudesta asti tuttu

On meille palava
Siellä illat istuu se
Jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken
Kevään keinut
Taidan juosta niityt
Kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut


Kauempana kuulen
Siellä kaiut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi
Jos on maanneet kesäkuussa vielä
Viime talven jäätä

Vihtavarret kylän raitilta
Toivat tuoksun jollaista ei joka poika laita
Silloin ilo istui lauteilla
Kävi savu joka kortta pitkin kotitalon maita

Askel nousi, niitä muistoissa
Pidän, vaikka häilyvä on välillä sen tunne
Harmaat aatteet niitä väijyä saa
Vaan ei unhoon painu
Vaikka kuljen minä kunne

Kaikki maa on kultaa
Lapsuudesta asti tuttu

On meille palava
Siellä illat istuu se
Jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken
Kevään keinut
Taidan juosta niityt
Kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut


Se ilmaan liitää
Hiljaa siivet kuin sinessä kiitää lehdilläni
Se viljat viiltää
Kuultaa kerran sen kauneus
Kunnes katoavaan

Siellä illat istuu se
Jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken
Kevään keinut
Taidan juosta niityt
Kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut

Kauempana kuulen
Siellä kaiut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi
Jos on maanneet kesäkuussa
Vielä viime talven jäätä

Songtext kommentieren

Log dich ein um einen Eintrag zu schreiben.
Schreibe den ersten Kommentar!

Fans

»Kotikonnut« gefällt bisher niemandem.