1985 Songtext
von Tuomas Kauhanen

Nikke oli pikkukaupungin kingei. Halus aina olla kaikista viilein.
Samalla ku opettelin raapustaa riimei, se treenas sen skillei eri ringeis.
Ostarilapsii, tykättiin ottaa matsii. Nikke veti homman ihan ammatiks asti.
Pikkudiileriks ja torpedoks. Sopivasta hinnasta polvet poks.
Ja lätkästä subuun kaikkea saa, vaik vähänvälii possuilta painetta saa.
Jos omatunto saattaa vähän vaikertaa, niin pari pillerii sen kyllä vaimentaa.
Ja opettajat meistä jo koulussa arvas. Ei tosta porukast tuu nousee ku harvat.
Syntyjään jo pahoilla teillä, eikä kukaan kertonu meille, et:

Ei meistä tulis muurareita, lääkäreit tai suutareita.
Vaan kadunkulmaan luusereita, pikkurikollisii, pimeit duunareita.
Ei tässä mitään muuteta muuks. Ei elämästä mitään muutenkaan tuu.
Ei tässä mitään muuteta muuks. Ei meistä mitään elämää suurempaa tuu.


Seiskasta asti olin ihastunu Liisaan. Koko koulun kundit piiritti sitä kilpaa.
Se tykkäs esittää ettei piittaa, mut vilautti vähän pintaa ku huomas et joku tsiigaa.
Tyttö tykkää huomiost ja miesten suosiost. Kokemust löytyy vaikka nuori on.
Ja ei mistään oo huoltakaan. Ekast kerrast aborttiin ei vuottakaan.
Sen jälkeen elämässä ei muu vaihdu, paitsi vuodet, miehet ja bailut.
Paitsi vuoteet ja miesten sikailut. Sinne jäi ne ihailut.
Ja opettajat meistä jo koulussa arvas. Ei tosta porukast tuu nousee ku harvat.
Syntyjään jo pahoilla teillä, eikä kukaan kertonu meille, et:

Ei meistä tulis muurareita, lääkäreit tai suutareita.
Vaan kadunkulmaan luusereita, pikkurikollisii, pimeit duunareita.
Ei tässä mitään muuteta muuks. Ei elämästä mitään muutenkaan tuu.
Ei tässä mitään muuteta muuks. Ei meistä mitään elämää suurempaa tuu.

Ja sit tuli se päivä, ku Nikke tapas Liisan. Jossain jatkojen jatkoilla, jako sen kans viivan.
Ei se rakkaut ollu, mut kestipä ainakin pitempään ku illan.
Vuoristorataa, ne oli toisillensa liikaa. Vaikka olis samaa mieltä, ne sai aikaan riidan.
Mut kuka niitä laskee, kun suhteen voi korjata tekemällä lapsen.
Nyt on yhteinen poika, mut ei yhteistä kotii. Isänsä lailla halus olla aina kovin.
Jo nuorena pyöri samanlaisis jengeis. Ongelma-alttius periytyny geeneis.
Ja opettajat niistä jo koulussa arvaa. Ei tästä porukast tuu nousee ku harvat.
Syntyjään jo pahoilla teillä, eikä kukaan kertonu niille, et:

Ei teistä tulis muurareita, lääkäreit tai suutareita.
Vaan kadunkulmaan luusereita, pikkurikollisii, pimeit duunareita.
Ei tässä mitään muuteta muuks. Ei elämästä mitään muutenkaan tuu.
Ei tässä mitään muuteta muuks. Ei meistä mitään elämää suurempaa tuu.

Joo.
Sano vaan Tuomas.