Postikortteja reunalta Songtext
von Heikki Kuula

Hirttäytyminen enemmän tyyliini, mut rakastan mun amerikanrautaa.
Ja vielä enemmän ikiomaa lyyliini, mut se nainen pantiin jo hautaan.
Alue mis mies loppuu ja auto alkaa on harmaa, sori mama.
Radiosta raikaa kuoleman korinaa ja enkä oo amerikanrautani omistaja.
Ajan ilman käsii vastaantulijoiden kaistalla, joiden mielest oon loinen.
Edelliseen yhdyn, ylläpidän kaasuu pullolla, miehen henki omaltunnolla.
Amerikanrauta, mun liikkuva arkku. Alligaattorin nahkasta salkku.
Takapenkillä ruuvaril rikottu lukko ja poikineen setelitukko.


Ja tää on postikortti reunalta. En enää viihdy itseni seurassa.
Ajan naiseni peräs vastaantulijoiden kaistalla. Perkele pelkääjän paikalla.
Ja tää on postikortti reunalta. En enää viihdy itseni seurassa.
Ajan naiseni peräs vastaantulijoiden kaistalla. Perkele pelkääjän paikalla.

Ja päästän päästöt ja hään sisään. Teippasin pakoputkeen imurin pään.
Ja mul on syvä, syvä, syvä väsy. Toimii ku häkä, viimenen rykäsy.
Ain nousuhumala ja darra riitelee mus. Auton sumuvalot pimeyttä viiltelee, mut
Sä oot mun valo, tuo tunnelin suu. Luomet muuraantuu, ikiunta nukkuu.
Kalman haju puskee mun hies. Haista mua, mä oon kuollu mies.
Helvetis, elinkautinen edessä. Kahen suhde yhteen Bourbonii veressä.
Annoit mun ilmaseks sun kaa maata, mut yks nilkki oli huoralle raaka.
Puukotin sen, se vuos ku kraana. Oon viimeinen elos, tää on kolmiodraama.


Ja tää on postikortti reunalta. En enää viihdy itseni seurassa.
Ajan naiseni peräs vastaantulijoiden kaistalla. Perkele pelkääjän paikalla.
Ja tää on postikortti reunalta. En enää viihdy itseni seurassa.
Ajan naiseni peräs vastaantulijoiden kaistalla. Perkele pelkääjän paikalla.