Sairaus nimeltä viha Songtext
von Asa

Sinä silmätön, hampaaton, kieletön, suuton,
Luikerrellut sisään tauti sukupuuton.
Pitäis kääntää ympäri akuutti tila.
Meillä on sairaus nimeltä viha!


Otetaan löysät pois, pamahdan pärisemään
Torille ja kaadan kauppiaiden pöydät. Moi.
Nyt on sanottavaa vintiön lail,
Viholaisen mail on tarrannu takiainen.
Evät levis syliin ja vieterit kiristyy,
Vihasta lämpeää. Siitä hetkeksi piristyy.
Sumenee silmät, pyyhki kuin tsunami.
Maisema kupli, ajatusta pakoon juoksin.
Henri verenpunanen, kumpikaan ei kuuntele.
Mulla palaa sulake, kroppa sanoo, "Tuhoo se!"
Mittaa multa lämpö. Mitä mun sisäl o?
Pilaa mun mielen vieden mut tuhon keskelle.
Moraalin tuplapuhe keskeytti nousut,
Vihulaiset liiveissä kuin aikoinaan koulus.
Tunne puhalsi lail pohjoistuulen,
Kylmäs porstuas kolistelen, nään laventelin kuolleen.
Suljin oven takaani viimeistä kertaa,
Kaikki painettais villasella vaikka vuodetaan verta.
Pieni mies hies oli myös miehen mitta,
Metsä takan kaatuu kun se täyttyy ja flippaa.
Mä skippaan tän kiekan. Kukaan muistaako vielkään?
Mistä tää alkokaan ja miten tässä voitetaan?
Kun mä haluun kostaa ja sä tuut takas kostamaan.
Me leikitään hippaa, mä oon pelistä poissa.
Mä sanoin vihaajalle, et sulje sun suu
Ja siihen vihantilaan ei ennää kukkaan tuu.
Susien laumas jauhat anteeksiannost,
Mut en oo se hippi, mul on taskut myös nää naulat.
Vihan pauloissa tummansiniseksi muutun,
Viha tehny villasen majan kuolevaan puuhun.
Vast luumunvärisenä tilanteeseen puutun
Ja päiväjurreissa itselleni suutun.
Auta! Kaukan umpilammel tauteja odottaa
Suu auki syvä vesihiiden hauta.
Se on rauha. Lausun loitsuja menemään.
Suurelt tammelta kymmenen askelta etelään.

Sinä silmätön, hampaaton, kieletön, suuton,
Luikerrellut sisään tauti sukupuuton!
Pitäis kääntää ympäri akuutti tila.
Meillä on sairaus nimeltä viha!


Vihoista haltijoihin, himoissa kapinoinnin,
Korvien korkeudelle verenpaine nousee.
Kiroista kammioon, tukos valtimoon,
Lähdemme vesille hukuttamaan houreen.
Viha! Vihaan sua niinku lapsen lyöjää.
Toivottavasti en vaa toimi liian myöhään.
Nyt rakastan sut kuoliaaksi,
Peittelen sut siihen ainiaaksi.
Vene vuotaa kun viha valtoimenaan,
äyskäröin hullun, ei oo aikaa kelaa.
Tartun oljenkorteen ja mut kiskotaan rantaan.
Viha ei oo viirus, sen pystyy parantaa!
Tarvii aikaa arpeutuu, miettii, valveutuu.
Suunnitelmat hautaan, kuunnellen järven jään halkeiluu.
Pingotan marjakuusesta veistetyn jousen,
Säteen lailla nuolena latvuksiin nousen.
Suureksi kasvanut pienistä peloista,
Keskeneräiset ratkasut kitaansa nielemällä.
Pojat ei kiroile pyhän veden äärellä,
Vihan kaula katkeaa ymmärryksen äänellä.
Lepää rauhassa, levyttäköön rauhassa,
Leper mile vast kun sotakirveet on haudassa.
Älä pistä eteenpäin näit etäpesäkkeitä,
Katumusjärvessä kounas pois heitä.

Sinä silmätön, hampaaton, kieletön, suuton,
Luikerrellut sisään tauti sukupuuton!
Pitäis kääntää ympäri akuutti tila.
Meillä on sairaus nimeltä viha!